Veestäjän sivut - Etusivulle
Banner
Banner
Banner
Banner
Banner
Banner
Banner
Banner
Banner
Banner




| UUTISET |


Tilaa RSS-uutisvirta! Tilaa RSS-uutisvirta
22.12.2011

Vuoden 2011 saldoa. Vuosi on lopuillaan ja taas tapahtumarikas jakso elämästä mennyt. Veistopuolella oli SM-kilpailuissa teemana Juhani Aho ja Iisalmen kaupungin juhlavuosi. Tein työn nimeltään "Ahon ottiperho HUOPANA 1905". Aho oli Huopanan koskella perhokalassa 1905 ja jäi koukkuun. Hänestä tuli intohimoinen perhokalastaja ja hän valmisti myös Huopana nimellä perhoja. Työssäni kuvasin Huopana perhon ja sijoituin sillä pronssitilalle. Kansainvälisessä veistotapahtumassa Lustossa en päässyt palkittujen joukkoon. Palkinnot menivät ulkomaalaisille osanottajille. Hyvä näin, toki olin tyytyväinen myös omaan suoritukseeni ja sain paljon hyvää palautetta "torsostani". Pojallani Panulla on kuun loppuun asti näyttely Luuvi-galleriassa Helsingissä ja hän on myös saanut palstatilaa kiitettävästi lehdistössä sekä hyvät arvostelut. Kuopion Erämessuille järjestin käsityökylän ja olin pitämässä sahausesityksiä ja syksyllä olin esillä Turun messuilla. Mukavia tapahtumia molemmat. Ammuntaharrastuksena perinteiset kisat. Kolmen seuran välisissä kilpailuissa voitin trapin, skeetin ja yleismestaruuden kuten myös Pohjois-Savon Ajokoirayhdistyksen ammunnoissa. Toki sieltä tuli myös joukkue mestaruus ja ylituomarikilpailun voitto.

Koiraharrastus toi tököttäjä Pitkäsaaren Nupulle Junkkarissa NUO-3, uudella Beaglellani Konttikuusen Kamulla on nyt kasassa 2 sertifikaattia ja ajettuna sulan ykkönen, siis EK-koira ja serttiä vailla muotovalio lisäksi hyvistä ajoista kaatoja. Pohjikseni Jape astunut yhden nartun ja Kamulle tulossa myös morsian, joten tulossa toivottavasti on pentueet molemmille kolleille. Pennuista kiinnostuneet ottakaa yhteyttä.

Aloitin hirvenmetsästyksen uudessa porukassa Koppeloharjun Erässä. Mahtava porukka, tuloksena kaatui 8 vasaa ja 6 aikuista. Lähes kaikki kaadot yhden laukauksen taktiikalla ja puhtaita lihoja. Perheen ruokahuolto on tulevalle vuodelle kunnossa. Erikoisuutena porukan ammattilaisen 50:nes laaki suoraan hirven otsaan koiran haukkuessa hirveä. Pääsin itsekin viimeisenä päivänä kaatamaan uroksen kymppiosumalla, mutta oli ehtinyt pudottaa sarvensa enkä tiedä mitä on kantanut päässään. Harkinnassa on vielä valkohäntäpeuran vai miksi niitä nykyään kutsutaankaan, jahti etelässä kun sinne vain tulisi lumet. Lisäksi saimme Vieremän kunnan alueelle kolmen ilveksen kaatoluvat ja jahti alkaa loppiaisena. Edelliset luvat on aina käytetty pikavauhdilla, alle tunnissa mirri nurin.

Tuleva vuosi lienee sitten viimeinen työvuosi ja sen jälkeen pitäisi alkaa ansaitut eläkeläisen kiireet. Näillä mennään, oikein hyvää uutta vuotta toivottaen kaikille tutuille, ystäville ja asiakkaille.

11.8.2011

Uusia kuvia moottorisahaveistoksista. Palkittujen töiden kansioon lisätty kuusi uutta kuvaa.

9.5.2011

Tapahtumia ja koirauutisia. Tapahtumapuolella on tulevan viikonlopun ERÄMESSUT Kuopiossa 13-15.05. Olen järjestellyt ulkotilaan erätaide/käsityökylää, jossa on käsityöläisiä esiintymässä. Puun veistäjät ry:n tiloissa talttatyöveistoa ja poltopiirrustusta, seppä takoo pimpparautoja ja puukkoja, parkituista kalan nahkoista valmistuu lehtiöitä ja noitarumpuja, näytillä tuohesta tehtyjä eräaiheisia kollaaseja/tauluja, vuolemalla tehtyjä lastulintuja ja tuomaan ristejä sekä ohjelmapuolella soittellaan hirvensarvi kannelta. Niin ja tietenkin olen sahailemassa pihapatsaita ( karhuja, koiria, lintuja ). Siis katsottavaa riittää kaikille, joten tervetuloa juttusille. Sahaus tapahtumat jatkuvat Iisalmen Koljonvirralla pidettävillä moottorisahauksen SM-kilpailulla 10-11.06 ja viikon päästä 17-19.06 Punkaharjun Lustossa pidettävillä kansainvälisillä sahaustapahtumalla. Syksyllä 18-22.08 on Turun 5-päiväinen messutapahtuma, johon olen lupautunut sahaveiston merkeissä. Siis työntäyteinen kesä tulossa. Koiralaumaani tuli 3-vuotias Beagleuros Konttikuusen Kamu ja nyt sitten olisi kaksi ajokkia reenattava kilpailukuntoon ja ajatettava tarvittavat tulokset.

2.2.2011

Uusia metsästyskuvia. Vuoden 2010 onnistuneesta hanhestuksesta lisätty kuvia metsästyskuvien galleriaan.

21.10.2010

Uusia kuvia. Moottorisahaveistosgalleriaan (muut työt) lisätty kolme uutta kuvaa.

8.6.2010

Pronssikausi alkoi. Sahailin Pudasjärven Livolla pikasahauskilpailussa, ja sijoitus oli kolmas lohiveistoksella. Iisalmen SM-veistossa myös kolmas tila työllä "Tyttö varjoiselta kujalta". Koiralaumaani ilmestyi lyhytkarvainen saksanseisoja Pitkäsaaren Nuppu. On siis opetushommia kesän ja syksyn aikana. Näistä kuvat ja tiedot galleriaan myöhemmin. Nyt galleriaan lisätty yksi veistoskuva bulldogista (moottorisahaveistokset / muut työt).

7.4.2010

Taas koetellaan ja kyykytetään. Tuli taas kova koettelemus, kun Norjasta tuotu muotovalio Beagleuros Oak Creek Benny menehtyi pääsiäisviikolla tapaturmaisesti 6,5-vuotiaana. Benny oli ykköstä vaille kaksoisvalio ja ansiokas isäuros, jolla on 85 elossa olevaa hyvää jälkeläistä. Mennyt koe- ja metsästyskausi meni huonosti, kun metsästysseurojeni alueella hävisivät jänikset. En ampunut yhtään jänistä, ja kokeet jäi myös käymättä vähäisen treenauksen takia. Tulevaa syksyä varten oli valmiit suunnitelmat, ja jo tuomarivaraukset valmiina. Ajattelin pistää Bennyn kuntoon ja käydä ystävyysottelun, piirinmestaruuskokeen, ja yrittää siitä eteenpäin lohkoon. Samalla olisi varmaan tullut se viimeinen ykkönen tarvittavaan kaksoisvalion arvoon. Bennyn kehitys oli noususuuntaista, kun herkkyys ajossa lisääntyi sopivasti iän mukana.

Tästä turhan kovasta koettelemuksista kertonee se, että 12.12.2006 hautasin luusyöpään sairastuneen 1,5 vuotiaan lahjakkaan ajokin ja 12.2.2009 jäi 2,5-vuotias ajokki auton yliajamaksi juuri, kun sillä oltiin menossa ajokokeisiin. Ajokki oli saanut jo ensimäisessä näyttelyssä varasertifikaatin ja näköä oli riittävästi. Bennyn menetys oli siis kolmas menetys lyhyelle aikaa.

Minulla tarjottiin Suomen huipulta pentua, josta suuri kiitos ystäville. Ajattelin kuitenkin nukkua yön yli ja tehdä sitten päätöksiä. Siinä kävi niin, että paremminkin yön yli valvottuani päätin, etten ota uutta kasvatettavaa muutamaan vuoteen, ja yritän tulla toimeen niillä, mitä voi viedä eteenpäin. Tuntuu kohtuuttomalta olla jatkuvasti hakkaamassa hautaa routaiseen maahan varsinkin, kun haudattavat ovat olleet erittäin kehityskykyisiä tulevaisuuden lupauksia. Sitten, kun tulee aika ottaa uutta verta, teen kesäaikaan hautoja valmiiksi, jos se vaikka muuttaisi tuurin suuntaa. Eikä se mieltä paljoa lämmitä, vaikka tiedän, että on paljon harrastajia, joilla ei ole edes mahdollisuutta menettää edelläolevien tasoisia koiria. Kaikesta huolimatta nokka päin tuulta ja kohti uusia seikkailuja.

9.1.2010

Uusi vuosi ja uusia kuvia! Kuvagallerioihin lisätty uusia kuvia metsästyksestä ja puutaiteesta. Katso moottorisahaveistokset/julkiset tilaustyöt, kantotyöt ja muut työt sekä talttaveistokuvat/julkisissa tiloissa olevat työt. Lisäksi monta uutta metsästyskuvaa!

19.11.2009

Vuosi vaihtumassa ja muistoihin siirtymässä kulunut vuosi. Haulikkoammuntani oli vähäistä, ja kävin Pohjois-Savon Ajokoirayhdistyksen kisat, josta yleismestaruus, ylituomari ja 60-vuotiaitten mestaruus. Tulostaso oli niin heikko, että näin pääsi käymään.

Sorsanmetsästys Kiurujärvellä tuotti hyvän tuloksen ja kavereitteni koirat pelittivät hyvin. Myös maalintujahti onnistui ja aloituspäivänä tököttäni Pitkäsaaren Evi järjesti hienon metsotilanteen. Tein vanhan kaavan mukaan ja lokkasin metson sekä kärvensin sen koivuhaloista tehdyssä nuotiossa. Puutarhatiellä syödään jouluna maukasta metsopaistia. Samana päivänä pohjikseni Jape teki kaksi haukkua, joista teeret reppuun ja niin oli kahden metsästysseuran kiintiöt käytetty. Sitten huono uutinen on se, että samojen seurojen alueelta on ilvekset ja taudit vieneet kaikki jänikset ja ajattaminen ei onnistu. Biikeli ja ajokin alku ovat ihmeissään, kun ukko ei vie niitä metsään. Harmi, kun biikeli olisi tarvinnut yhden ykkösen ja ajokin alku reeniä ajojen oppimiseksi. Onneksi on kavereita, jotka kutsuvat vierasjahtiin niin saa edes pieniä mahdollisuuksia ajattaa.

Viikonloppuna olin Hailuodossa Beaglen Ajovoittajaottelun ylituomarina. Mahtava viikonloppu, hyviä tuloksia, kolme uutta käyttövaliota ja mestaruus Kajaaniin Sakin Seilille. Mestaruus meni aivan oikeaan osoitteeseen; omistaja on pitkän linjan harrastaja ja rehti koiramies.

Sahauspuolella hyvä vuosi ja paljon syntyi valmista. Pääsin pilkomaan kuusen, jonka halkaisija oli 1,30 metriä. Siitä syntyi tanssivat karhut Koivumäen kartanolle, hirvi ja mesikämmen Lignell & Piispaselle, eng.buldokki, terrieri, keinukarhu, 3 kpl postilaatikkokarhuja yms. Oli suurin puu minun sahausurallani. Toki Ranskassa tarjottiin vastaavan kokoista pyökkiä (on kovaa kuin kivi), ja sen jätin sahaamatta.

16.6.2009

SM-taisto laantunut Iisalmessa. Moottorisahaveiston SM on ohi ja sijoitukset on jaettu. Tein Helge-hirven, joka voitti ylivoimaisesti yleisöäänestyksen, mutta oli tuomariston mielestä SM-II. Ihan olen sijoituksiin tyytyväinen, kuten työhönikin. Patsaat on nähtävillä Iisalmen kauppahallissa. Lisäksi Koljonvirran Navettagalleriassa on esillä menneiden vuosien palkittuja töitä. Kannattaa käydä katsomassa. Sitten Koljonvirralla oli lauantaina jäänveistotapahtuma. Osanottajia oli vain kolme, joten sijoitus oli jo lähtiessä varma, ja tulihan se voitto sieltäkin. Tästä eteenpäin raapustellaan tilaustöitä maailmalle ja ootetaan syksyä, että pääsee koirien kanssa luontoon.

12.3.2009

Uusia koiria. Lisätty suomenajokoiriin Ruskametsä Kajon tiedot ja kuvat. Lisäksi avattu kokonaan uusi sivu, Pohjanpystykorvat. Sivulla on uuden koirani, Japen tiedot ja kuva.

12.2.2009

Huono onni suomenajokoirien kanssa jatkuu. Olin viikko sitten reenaamassa ajokkiani Ibasan Topia, koska hänet oli ilmoitettu Iisalmen ajokokeeseen. Iltapäivällä ajo loittoni 2 km päähän minulle tuntemattomalle alueelle. Olin metsäautotien päässä klo 16.00, kun Topi oli lähtenyt ottamaan yhteyttä ja ajautunut pikitien varteen. Sitten tutkan mukaan ajoin perässä tielle. En kuitenkaan ehtinyt paikalle, kun Topi oli jäänyt auton tönäisemäksi ja menehtynyt sisäiseen veren vuotoon.

Topi oli 2,5 vuotias ja hyvässä kehitysvaiheessa ja toiveet korkealla. Topilla ei ollut ihmeempiä puutteita ja hyvällä reenauksella oli tarpeet mihin vain. Metsäsästysintoa ehkä liikaakin, kun ei aina muistanut isännän mukana oloa. Pari vuotta sittenhän minulta menehtyi 2-vuotias lahjakas uros luusyöpään, joten näyttää minua vähän koettelevan. Nyt sitten mietitään mitä jatkossa, etsitäänkö uutta koiraa vai pidetäänkö väliä ja odotetaan tuurin kääntymistä.

Nyt sitten on tiedossa kova päivä, kun routaiseen maahan kaivetaan hauta Topille. Kaivaessa ehtii kerrata yhdessä vietettyä aikaa, hyviä hetkiä ja ehkä niitä huonompiakin päiviä. Ikävää näissä on se, kun mahdollisuudet jäävät käyttämättä ja voi vain arvailla kuinka korkealle Topin kyvyt olisivat riittäneet. Itsellä oli melko vahva usko kehityskykyihin.

26.1.2009

Sivustoa hieman päivitelty. Uusia kuvia: moottorisahaveistokset/muut työt ja talttagalleria/julkiset tilaustyöt. Myös beaglet- ja suomenajokoirat-sivuja muokattu.

15.9.2008

Kesä mennyt on. Poikani Panu on sitten virallisesti köyhä taiteilija. Hän valmistui keväällä Kuvataideakatemiasta kuvataiteiden maisteriksi. Nyt sitten alkaa rankka taitelijaelämä ja vihreän oksan etsiminen.

Haulikkoammuntapuolella yhteensattumien takia en kilpaillut kuin Pohjois-Savon ajokoirayhdistyksen kilpailut. Y-50 SML hoppee, trap pronssia ja ylituomaritrappi hoppeeta.

Koiramaisia tietoja. Uusia jäseniä laumassa on Suomenajokoira Ibasan Topi 2v. Tuli, kun omistajalta loppui se tärkein eli aika. Mva Veestäjän Millin siirryttyä katkeamattomille lintuhaukuille 15 vuoden ikäisenä tilalle tuli Pohjanpystykorvan pentu Jape. Ibasan Topin ensiesiintyminen näyttelyssä tuotti varasertin. Uusista tulokkaista tarkemmat tiedot koiraosioon myöhemmin.

Beagleuros Oak Creek Benny osallistui 7.9.2008 Kainuu-Pohjois-Savo-maakuntaotteluun Paltamossa. Päivä alkoi erinomaisen hyvin ja ensimmäiseen erään 91 minuuttia hyvin etenevää ajoa. Valitettavasti toista jänistä ei löytynyt ja tulokseksi jäi III, 48,79p. Toki tämäkin riittää ja voin hakea Bennylle muotovalion arvoa, koska hänellä on lumelta ajettu ykkönen. Ja eihän se kaksoisvalion arvokaan ole kuin kahden ykkösen päässä. Kaiken lisäksi voitimme kahdella koiralla ottelun vaikka Kainuulla oli kolme koiraa vastassa.

Sorsastus alkoi muutamalla linnulla ja Pitkäsaaren Evi teki erittäin hyviä noutoja, ei päässyt yhtään tipiä häviämään niistä tilanteista, johon tyttö lähti yrittämään. Seuraavaksi alkaa 10.9. kova harjoittelu. Ensin aamusta joku ajavista pupun perään ja ajon lähdettyä Evi lintuja seisomaan. Näitä ajavia kun on kolme ja kaikille pitäisi saada kilpailukunto päälle.

Kesä oli työntäyteinen. Sahailin "Nyt nappaa"-messuilla Kuopiossa ja kansainvälisillä viisipäiväisillä messuilla Oulussa. Yhteensattuman takia en myöskään päässyt osallistumaan sahauksen SM-taistoon (pitää välillä antaa muillekkin mahdollisuus, vitsi, vitsi...).

17.3.2008

Koekausi ohi. Starttasin kerran beagle Oak Creek Bennyllä. Ensimäinen erä täysi 120 min, ja toinen erä jäi lyhyeksi kovan räntäsateen takia. Silti lähes 70 pisteen ykkönen tauluun. Kiururannan Reno aloitteli myös mallikkaasti ajot. Olisi ollut jopa ykkösen kunnossa, mutta antaapa pojan varttua. Renon palkitsin kolmella kaadolla. Metsästys jatkuu vielä pääsiäisen jälkeen Enontekiöllä riekkohommissa Evin kanssa.

Bennylle on syntynyt Gatayn kanssa kuusi pentua, jotka ovat jo löytäneet kodin. Lisäksi viikolla 8 astutettiin Ala-Anttolan Lissu. Mikäli kiinnostaa niin tulevia pentuja voi tiedustella Birgitta Kinnuselta puh. 040-7415220. Lissu ajaa hyvin jänistä. Viikolla 11 Oak Creek Benny astui myös Kauppilanjoen Pimun. Yhdistelmä on uusinta, koska edelliset ovat osoittautuneet lahjakkaiksi koiriksi. Tulevista pennuista voi kysellä kasvattaja Pertti Mähöseltä puh. 050 3394185.

Toukokuussa olen kalamessuilla Kuopiossa sahailemassa patsaita, joten käykää moikkaamassa. Toivottavasti myös onnistumme saamaan pohjanpystykorvan pennun, jonka olen luvannut nuorimmalle pojalleni.

Kasvattini MVA Veestäjän Tiki oli Keminmaalla järjestön vuosinäyttelyn paras uros siis tuloksena ERI/1, PU1 ja VSP. Onnittelut omistajalle Tenho Tikkaselle.

Kuvagallerioihin lisätty uusia kuvia: kuvia moottorisahaveistotöistä/kantotyöt, kuvia talttatöistä/talttatyökuvat ja metsästyskuvat.

25.9.2007

Koiruuksia. Pohjois-Savo / Kainuu Beagleottelussa voiton vei Kauppilanjoen Reko, joka ajoi kolmannessa startissa kolmannen ykkösen ja tuli käyttövalioksi. Reko on täyttänyt vasta kaksi vuotta (lienee suomenennätys). Rekon isä on Norjan tuontini Oak Creek Benny. Toiseksi ajoi kasvattini Veestäjän Tiki ja sai ykkösen sekä muotovalion arvon. Itselleni tuli taas vahingon kautta uusi Biigeli, Konttikuusen Vili ja starttasin sillä ottelussa. Olimme kerinneet tutustua toisiimme vasta pari viikkoa ja tulos oli kakkonen 52,20 pistettä. Vili sai Kajaanin näyttelyssä varaserfikaatin. Katsotaan, olisiko Vilissä valion tarpeita. Otteluviikonloppuna käytiin Iisalmen seudun kennelkerhon linnunhaukkumestaruuskilpailu. Voiton otti kasvattini MVA Veestäjän Rose huipputuloksella 88,50. Siis superviikonloppu minulla.

Kisailin kesän aikana haulinheittokoneen kanssa kolme kertaa. Iisalmen ampujien puulaakin y-50 trapissa hopeaa, Pohjois-Savon ajokirayhdistyksen kisoissa y-50 SML kulta ja trapin hopea sekä ylituomaritrapin voitto. Konolanmäen Metson ry:n mestaruus. Sorsanmetsästyksessä ei tarvinnut piippuja liata. Oli heikoin lintutilanne 50 vuoteen. Onneksi jäniksiä näyttää olevan hyvin ja jäniksenkielialatoopin tarpeita aloitetaan keräämään kun ilmat viilentyvät.

20.6.2007

Uusi lauman jäsen ja SM-kisat kisailtu. Kiururannan Reno ottanut paikkansa erittäin hyvin. On erittäin miellyttävällä luonteella varustettu tervepäinen ajokin alku. Kuva ja sukutiedot koirat osiossa ajokoirasivuillani.

Moottorisahauksen SM-kilpailut ovat ohi. Veistin työn nimeltään "Meilläpä on valtaa enemmän kuin rakennuslautakunnalla" ja siinä on sahattuna noin metrinen valkoselkätikka sekä liito-orava. Sain työlläni hopeaa ja palkinnoksi raivaussahan. Kaikki työt ovat näytillä Iisalmen kauppahallin tiloissa. Sahaajia oli ennätysmäärä eli 16 taiteilijaa. Uusia moottorisahaveistosten kuvia galleriassa.

Koljonvirran leirintäalueen Saarisen navetan ylisillä on Savolaiset puutaiteilijat ry:n kesänäyttely, jossa on esillä muutamia töitä minulta ja poikani Panulta. Käykää katsomassa.

24.4.2007

Uudistuneet Veestäjän sivut avattu! Sivuilla nyt täysin uusi ilme ja sivujen osoitekin muuuttui samassa rytäkässä. Jatkossa Veestäjän sivut majailevat osoitteessa www.art-rytkonen.net. Kuvagalleriat uusittu kokonaan sekä kaikki kuvat kiillotettu ja puunattu uuteen uskoon. Veestäjän uutiset voi tästä eteenpäin tilata myös RSS-uutisvirtana klikkaamalla tämän sivun yläreunassa olevaa linkkiä. Tervetuloa uusituille sivuille!

23.4.2007

Kolmas sertifikaatti Tikille. Beagleuros Veestäjän Tiki sai lauantaina Haapavedellä kolmannen Sertifikaatin, Ropin ja Ryp kolmosen. Tiki majailee Kiuruvedelle Tenho Tikkasen kaverina.

12.4.2007

Tapahtumia. Iisalmen Expo-messuilla esityksiä 28.-29.4. ja Savon Erämessuilla Kuopiossa 4.-6.5.2007. Samalla myös myynnissä erilaisia töitä, karhuja, koiria, metsoja, teeriä yms. Tervetuloa seuraamaan sahausta ja ostoksille!

19.3.2007

Koiruuksia. Suomen Pystykorvajärjestön vuosikokous pidettiin Mikkelissä 17.03.2007. Kokous oli varsin värikäs ja ilmeisesti historian pisimpiä. Aloitimme klo 14.00 ja lopetimme, kun televisiosta tuli iltauutiset. Pääsin pokkaamaan kokouksessa jaettavan kultaisen ansiomerkin.

Beaglen tulevia pentueita Pohjois-Savossa. Veestäjän Tiki on astunut Kauppilanjoen Lulun Fin44629/05 Oak Creek Benny on astunut Vipsun Fin34163/01 ja Kauppilanjoen Pimun Fin29099/03 Pimu + Benny yhdistelmä on uusinta. Edelliset pennut ovat osoittautuneet hyviksi metsästyskoiriksi. Mikäli olet hankkimassa Beaglen pentua tälle keväälle, voit ottaa yhteyttä niin kertoilen lisää ja annan yhteystiedot.

5.3.2007

Koekauden 06 kokemukset. Koekausi loppui ja oli osaltani kaksijakoinen. Pääsin Pohjan pystykorvien SM-kilpailuun Kaaville tuomariksi 28-29.10. Lauantain koira epäonnistui olemalla kateissa 1,5 tuntia ja suoritus jouduttiin hylkäämään. Sunnuntain koira haukkui 63 pisteen tuloksen ja sijoittui pronssille. Beaglen Pohjoismaiden mestaruusottelussa olin kahdelle norjalaiselle koiralle tuomarina. Ensimmäisen päivän koira, narttu Raja oli miellyttävä tuttavuus. Aamulla erittäin hyvä ajo pohjille, mutta ei onnistunut saamaan toista jänistä jalkeille (satoi vettä koko päivän) ja jäi harmittavasti ykköstä vaille (ykkösellä olisi tullut Suomen käyttövalioksi). Raja on nuori lupaava koira ja saavuttanut jo Norjan mestaruuden. Mikäli Raja saa pentuja tulevan kevään aikana niin saan siitä urospennun omistukseeni. Toisen päivän koiralla oli keskinkertainen suoritus, eikä yltänyt ykköseen. Nämä kaksi tapahtumaa olivat erittäin mukavia ja jäävät muistojen kirjaan, joita voi vanhana keinutuolissa istuessa kertailla.

Omia koiria käytin syksyn aikana vain Ylä-Savon kanakoirakerhon mestaruuskokeessa. Seisojani Pitkäsaaren Evi sai pronssia mestaruuskilpailussa. Beagleuros Oak Creek Benny oli tarkoitus kilpailuttaa niin, että olisin saanut Muotovalion arvon lakkariin. Kyllähän Benny oli jo ykkösen kunnossa, mutta lahjakkaan suomenajokoirani Kiururannan Kamun menehtyminen luusyöpään lamaannutti niin, että kerkesi pakkasjakso päälle ja koekäynti jäi ensisyksyyn. Maaliskuussa olen muutaman päivän riekkojahdissa Enontekiöllä ja odottelen mitä syntyy Norjan Rajalle sekä xx Kuturan Hukin ja xxx Akon Pimun lemmen hetkien tuloksena. Toivottavasti ensi kesänä kävelytetään kahta tulevaisuuden suuruutta Puutarhatien poluilla.

22.2.2007

Metsästys kilpailukoiria tarjolla. Beagle Mva Konttikuusen Nadja (kaksoisvalio Konttikuusen Jepen sisar) sai Oak Creek Bennyn avustuksella pentueen 20.02.07. Varattavissa on vielä 3 urosta. Mustamanttelisia ja virkeitä. Jos olet kiinnostunut metsästys/kilpailukoirasta, ota yhteys kasvattaja Kristiina Tiaiseen puh. 044-3622005. Pennut ovat Lapinlahden Nerkoolla. Nadja ajoi syksyllä 06 2x ykkösen kokeissa.

13.12.2006

Niin se elämä heittelee. Suomen itsenäisyyspäivänä luin lehdestä, että minulle on myönnetty Suomen leijonan ansioristi. Huomionosoitus lienee tullut pitkästä virkamiesurastani ja kieltämättä tuntui hyvältä.

Tänään 12. päivänä joulukuuta kello 19.00 seison metsästysmaillani Petäjäselän rinteellä hautakummun äärellä. On lähes sysimustaa, maa on lumeton ja myrskyää. Kummun alla lepää 1,5-vuotias ajokoirauros Kiururannan Kamu. Kamu oli lahjakkain, viisain ja kaunein ajokoiran alku, mitä minulla on koskaan ollut. Olin saanut juuri tehtyä perustyön, tottelevaisuus oli kunnossa ja luottamus toisiimme oli rajaton, kun tiemme erkanivat. Olo on tyhjä ja surullinen. Kotona viivähdin koirahuoneella, jossa Benny, Veestäjän Milli ja Evi istuivat lavitsoillaan hiljaa aivan kuin aavistaen tapahtuman ja tunteeni.

Tästä eteenpäin pitänee lueskella pentuilmoitukset, myytävänä-palstat ja soitella tutuille, josko löytyisi Kamun paikan täyttäjä. Elämä jatkuu. Kun saisimme lunta, niin valoisuuskin lisääntyisi ja ikävät asiat peittyisivät valkeaan harsoon.

8.11.2006

Pronssia tuli. Ylä-Savon kanakoirakerhon mestaruuskilpailussa pronssille sijoittui tököttäjäni Pitkäsaaren Evi. Beagleuros Oak Creek Bennyn jälkeläisistä on ensimäinen pentu startannut kokeissa. Ilmari Pulkkisen reilun vuoden ikäinen uros on ajanut kaksi ykköstä peräkkäin. Onnittelut Ilmarille!

8.10.2006

Näyttelyitä. Poikani Panun ja minun yhteisnäyttely "Pieniä pipanoita yhteisen matkan varrelta" Vieremän kirjastossa 2.-31.10.2006 kirjaston aukioloaikoina. Panu Rytkösen näyttely "Ketä tästä voi syyttää" Kuvataideakatemian galleriassa 26.10.-5.11.2006 Helsingissä, osoitteessa Kasarminkatu 44. Näyttely avoinna joka päivä klo 11-18. Tervetulloo tai mennoo kattomaan!

24.9.2006

Uusia kuvia. Moottorisahagalleriaan lisätty viisi uutta veistoskuvaa.

16.8.2006

Uutisia. Kasvattini Beagleuros Veestäjän Tiki sai toisen Sertifikaatin, Ropin ja Ryp 4 Haapajärvellä.

Kesän haulikkokisat, jotka perinteisesti ampuilen, ovat ohi. Tulostaso heikohko, vaikka sijoitukset ovatkin kohtuulliset. Puulaaki Iisalmessa M-50 trap I, Karankajärvi, Konolanmäki, Savimäki metsästysseurojen ottelu metsästyshaulikko I, trap I ja kokonaiskilpailun I Pohjois-Savon ajokoirayhdistyksen ammunnat M-50 metsästyshaulikko II ja trapin I, sekä ylituomaritrap I ja yhteistuloksen voitto.

Konolanmäen Metso Ry metsästyshaulikko Yl, III Iisalmen Seudun kennelkerhon mestaruusammunnat, metsästyshaulikko I, trapin I ja yhteistuloksen voitto.

Seuraava kokeilu osumatarkkuudesta tapahtuu 20.08 klo 12.00 luultavasti Ulmalan kalastuskunnan vesialueella. Tärkeintä sunnuntaina on meloskella poikani Panun kanssa ja uittaa seisoja Eviä. Ei haittaa vaikka siinä sivussa tulisi muutama heinuri reppuun.

21.6.2006

Veistot on veistetty. Symposiumissa tein Svenin taistelemassa Koljonvirran sillalla ja moottorisahauksen SM-kisassa hyppäävän lohen. Lohityön nimi on "Lähes vapaa" ja se sijoittui hopealle. Pari kuvaakin nähtävillä moottorisahatöiden Palkitut työt -osiossa.

Taas tuli palkintosaha. Ei vain riitä kädet, kun viimekesäinenkin saha on vielä paketissa. Pitäisikö perustaa sahoja myyvä liike? Moottorisahatöistä pikasahauksen tuotokset ovat nähtävillä Koljonvirran leirintäalueella ja SM-työt Iisalmen kauppahallissa. Käykäähän kattomassa. Lisäksi Koljonvirran tervahaudan kupeella on upea työ, "Silta", josta ei tulla yli. Siinä taisteli Sveni, jota kutsuttiin myös häränniskaiseksi jukuripääksi. Katsokaapa ja miettikääpä sitä.

29.5.2006

Uutisia. 1. Kevään beaglepentuja saatavissa. Iisalmessa Kauppilanjoen Pimulla seitsemän pentua ja Tampereella Söpöllä kuusi urospentua. Katso tiedot edellisestä uutisoinnista.

2. Puutaiteen tapahtumia Iisalmessa. Kesäkuun ajan puutaidenäyttely Taidehalli Art Annassa, Kyllikinkatu 4, Iisalmi. Näyttely on Savolaiset puutaiteilijat ry:n 30-vuotis juhlanäytttely. Koljonvirran leirintäalueella veistosymposium 5.-9.6., aiheena Koljonvirta 1808. Työt jäävät esille kesän ajaksi.

Koljonvirralla 9.6 klo 17.30-18.30 pikasahauskilpailu. Kisatunnin aikana kilpailijat luovat moottorisahalla valmiin taideteoksen. Moottorisahaveiston SM-kilpailu Iisalmen torilla 10.6 klo 8.30-15.00. Tapahtumiin vapaa pääsy. Tervetuloa ja viihtymään Iisalmeen kesän taidetapahtumiin!

3.5.2006

Sertifikaatti. Kasvattini beagleuros Veestäjän Tiki sai ensimäisen sertifikaatin Kärsämäen näyttelyssä 22.4.2006. Ylinopeen Tiltun pennut ovat saaneet uudet omistajat. Onnea heille uuden perheenjäsenen kanssa. Kauppilanjoen Pimu on ultrakuvauksen mukaan tekemässä pentuja muutaman viikon päästä. Kiururannan Kamu on esillä Keiteleen näyttelyssä 20.5.2006. Kamulla on kaksi kertaa EH1- ja JUN-luokan voitot Polvijärveltä ja Kärsämäeltä.

3.4.2006

Pentuja. Polvijärven näyttelyssä 2.4.2006 sai Oak Creek Benny viimeisen sertin ja ropin. Bennyllä seitsemän näyttelykäyntiä ja tuloksena 3xsertifikaatti, 1xvarasertifikaatti, 2xRop, 1xVsp ja 1xRyp2. Tulevana syksynä sitten pitäisi starttailla koerintamalla ja yrittää muotovalion arvoa. Polvijärvellä oli myös harjoittelumielessä juuri junnuihin päässyt Kiururannan Kamu, joka saalisti laatuarvostelussa Erin ja oli luokkansa ensimmäinen. Molempien koirien arvosteluissa lausunnot erittäin tehokkaasta ja hienosta liikkeestä. Se on vain niin, että kun vanha mies juosta reputtaa koiran kanssa niin se koiran liike näyttää hyvältä verrattuna siihen ukkoon. Oak Creek Bennyn tekoset tältä keväältä:

1. Ylinopeen Tiltulle FIN16177/01 syntyi 2u ja 3n pentua 24.3.2006 Sukusiitosaste 0,9937% epiriski vähäinen. Omistaja Birgitta Kinnunen Pajujärvi puh. 040 7415220

2. Kauppilanjoen Pimu FIN29099/03 pitäisi syntyä viikolla 19 Sukusiitosaste 1,3488% epiriski vähäinen. Omistaja Pertti Mähönen Latukka puh.050 3394185 Sukutaulussa hyviä käyttökoiria ja periyttäjiä.

3. Söpö FIN29501/03 pitäisi syntyä viikolla 20-21 Sukusiitosaste 1,3564% epiriski vähäinen. Omistaja Eija Rinne Tampere puh. 040 5187688 Söpöllä 3xsertifikaatti. Sukutaulussa monta ajovoittajaa.

4. KVA Hipsu FIN19561/01 astutettu 02.04.2006 Sukusiitosaste 0,8923% epiriski vähäinen. Omistaja Leo Innanen Maaninka puh. 0400 460575 Hipsulla 1x srtifikaatti ja varasertifikaatti.

Mikäli olet kiinnostunut edelläolevista yhdistelmistä, voit ottaa suoraan yhteyden omistajiin. Toivottavasti tulee hyviä pentuja, jotka saavat myös hyvän kodin.

6.3.2006

Romua ja rautaa. Iisalmen seudun kennelkerhon vuosikokouksessa tuli taas romua ja rautaa kuin Raatteen tiellä. Beagleni Oak Creek Benny voitti menestyneimmän näyttelykoiran pystin vuodelta 2005. Itse sain hopeisen tuomarimerkin linnunhaukkukokeista, voittomitalit haulikkomestaruuskilpailuista SML trapista ja skeetistä sekä yhteistuloksen kiertopalkintopystin.

2.3.2006

Metsästyskauden lopetus onnistui kohtalaisesti. Parina päivänä oli siedettävä keli ja päästiin jahtiin. Katso kuva Kiururannan Kamusta saaliin kanssa. Kamulla on ikää reilu puoli vuotta. Saisi vielä kasvaa pari senttiä korkeutta. Beaglenarttu Konttikuusen Heta palasi kasvattajalle siitoskoiraksi, joten jatkossa Hetan tulevat jälkeläiset kulkevat Konttikuusen kennelin nimellä. Kevät jatkuu näyttelyjen merkeissä. Yritän hakea Beagleurokselle sen viimeisen sertin ja Kamu on muutamassa näyttelyssä harjoittelemassa ja hakemassa näyttelykokemusta. Puutaidepuolelle lisätty muutama kuva.

16.1.2006

Ilvesjahti tuotti tuloksen tammikuun alussa. Saimme neljän pienen kyläseuran alueelle yhden ilveksen kaatoluvan. Mukana oli Karankajärven ms, Konolanmäen Metso ry, Riitalehdon ms ja Savimäen Eränkävijät ry. Ensimmäisenä päivänä karkasi emo ja kaksi pentua luvattomalle alueelle. Seuraavat kaksi päivää metsästettiin isoa urosta, joka myös pääsi alueelta pois ja neljäs päivä tuotti tuloksen. Suomenajokoiran ajosta kaadettiin 24 kg painoinen vanha uros. Oli ilmeisesti jo ehtoopuolen eläjä. Laihassa kunnossa, vaikka alueella on erittäin runsas jäniskanta. Metsästysosiossa kuva nähtävissä.



SIVUN ALKUUN
TAMNET